Kayoko Yoshizawan upean Yaneura-juun kappaleissa yhdistyvät laulajan persoonallinen ja voimakas ääni sekä kamarimusiikista ja jatsista vaikutteita ottava instrumentaatio. Levy on täynnä hyviä, selkeästi varttuneemmalle kuulijakunnalle tehtyjä pop-lauluja, ja vaikka fiilis dippaa välillä aika voimakkaasti adult contemporaryn puolelle, ei meininki lannistu missään vaiheessa. Siitä huolimatta, että kitarariffejä säestävät jousisoittimet uhkaavat kuljettaa kuuntelijan 70-luvun jpop-klassikoiden äänimaailmaan, pysyy kokonaisuus Yoshizawan modernin laulutyylin takia tukevasti nykypäivässä.
Nämä tyyliseikat yhdistettynä Yoshizawan kypsän ja vähän käheän äänen ainutlaatuiseen sointiin tuovat jollain tapaa mieleen Shiina Ringon levyt niiltä ajoilta, kun Shiina Ringo teki vielä hyvää musiikkia. Jopa upotteesta löytyvä vähän nolo johtosingle pyyhkiytyy mielestä viimeiseen biisiin mennessä, kun uskomattoman taitava Yoshizawa laulaa yksisarvisista tunteellisessa ja suorastaan katarttisessa Ikkakujuu-voimaballadissa jousisektion pauhatessa taustalla kuin viimeistä päivää.
Koko artisti oli minulle ennalta täysin tuntematon ja odotin pääseväni kuulemaan jotain korkeintaan keskinkertaista Seiko Oomori -pastissia, mutta levy olikin yllätyksekseni yksi koko vuoden parhaista. Se on kunnianhimoinen, yhtenäisen kuuloinen ja harkitusti rakennettu. Kyseessä on kamaripopin merkkiteos, jota on harmillisen vaikea suositella: tällaisella levyllä nimittäin on potentiaalia aiheuttaa kuuntelijoissa valtavia määriä "myötistä".
２． その他の短編ズ － ３１
Sonotanotanpenzin todella kotikutoisen kuuloisella 31-albumilla kokeellinen musiikki yhdistyy japanilaisen makuuhuone-indien perinteisiin hauskalla tavalla. Upotteen videota katsoessa on aika vaikea arvioida, miten tosissaan levyllä ollaan, mutta itse musiikki on raita toisensa jälkeen koko ajan yhtä kekseliästä ja jännittävää. Harmittavan lyhyellä levyllä kuullaan vaikuttava sekoitus akustista kitaraa, keskinkertaisia sämpläystaitoja, ummehtuineita syntikkasoundeja ja nokkahuilua. Vaikka liikutaankin avantgarden maailmassa, on tätä epätavanomaista musiikkia täynnä olevaa levyä ilo kuunnella.
３． チャラン・ポ・ランタン － トリトメナシ
Alun perin kabareesta ja klezmeristä lainaavan teatterimusiikin parissa kunnostautunut, kahdesta frankofiilisiskoksesta koostuva Charan-Po-Rantan heittää alkuvuodesta julkaistulla Toritomenashi-levyllä torvet ja haitarit (osittain) takapenkille ja korvaa ne idolimusiikista lainatulla yltiöpositiivisuudella, nopeatempoisuudella ja iloisella asenteella. Genresekoitus kuulostaa paperilla oudolta, mutta toimii käytännössä – yllättävää kyllä – ihan sairaan hyvin. Monet biisit levyllä ovat kunnon bileralleja: vähän outoja, mutta aivan älyttömän tanssittavia.
４． テンテンコ － きけんなあなた
Huolimatta siitä, ettei mikään voi vetää vertoja Tentenkon viime vuoden mestarilliselle Kougyou Seihin -EP:lle, on entisen BiS-jäsenen soolotuotanto pysynyt seuraamisen arvoisena: pari viikkoa sitten julkaistu Kiken na Anata on sekin nimittäin melkoinen täsmäsuoritus. Toisin kuin niissä allekirjoittaneellekin aivan liian diipeissä kokeellisen musiikin omakustanteissa joita Tentenko julkaisee kerran kuussa, tällä minilevyllä biisit ovat oikeasti mukaansatempaavia ja iskeviä. Johtuu varmaan siitä, että näitä tuottamassa on ollut ihan oikeita muusikoita?
Levyn alkupuolella himmaillaan 80-luvun äänimaailmassa, ja lopuksi kuullaan upotteesta löytyvä balladi. Se on koko levyn paras biisi. Vaikkei se erityisemmin rikokaan rajoja, ehkä juuri siinä piilee sen viehätys: Tentenkon aiempaan diskografiaan peilaten tämä rauhallinen elektropop-balladi tuntuu yksinkertaisuudessaan hyvin kokeelliselta ja erilaiselta.
５． 水曜日のカンパネラ － ＳＵＰＥＲＭＡＮ
Suiyoubi no Campanella -kolmikosta on povattu jo pitkään j-popin seuraavia messiaita. En ole itse ollut aikaisemmin ihan yhtä innoissani ryhmän materiaalista, mutta kyynisemmänkin on myönnettävä uuden Superman-levyn avausbiisi Aladdinia kuunnellessan, että kyllähän tässä jollekin ihan uudelle hip-hopin tasolle on siirrytty. Osa biiseistä muistuttaa etäisesti jonkinlaista helpommin lähestyttävää versiota PC Musicin purkkabassomusiikista. Biisimateriaali levyllä on tasaisen korkealaatuista tanssi-elektroa ja vokalistin omintakeinen tyyli laulaa ja räpätä on kirsikka kakun päällä. Koko setti oikein huokuu riemua ja kutsuu pitämään kanssaan hauskaa.
Moni väittää Supermanin olevan kaikkien aikojen paras japanilainen pop-levy. Ei se ole, mutta on albumi silti ihan hiton kova. Kyllä Suiyoubi no Campanella on kaiken suosion ja hypen ansainnut.
６． チャラン・ポ・ランタン － ミラージュ・コラージュ
Charan-Po-Rantanin vuoden toinen julkaisu Mirage Collage on ensimmäisen tavoin oivaltava ja kekseliäs: tällä kertaa baskerit ja torvet yhdistyvät suoran j-popin ja sample-pohjaisen musiikin kanssa. Levyllä on pari tylsää biisiä, mutta kaikki single-lohkaisut ovat erinomaisia. Kuka olisi uskonut, että mustalaismusiikkia ja j-poppia sekoittamalla voisi saada yhden vuoden aikana kasaan kaksi mahtavaa levyä! Upotteen biisi kerää irtopisteet vapaamielisestä modulaatioiden hyödyntämisestä – ja hetkinen, samplattiinko tuossa juuri modeemin latausääntä?
７． ヒロネちゃん － ゆめのゆめ
Yume no Yume -kokopitkän myötä Hirone-chanista tuntuu lopulta tulleen ihan oikea muusikko. Tällä julkaisulla aiemman tuotannon hieman kömpelö tulkinta loistaa poissaolollaan, kun Hirone-chan pääsee toden teolla esittelemään laulaja-lauluntekijän taitojaan. Koko levy on kuorrutettu surulla ja kaipuulla: esimerkiksi levyn herkkä johtosingle Yokusou Plankton on koskettava balladi siitä, kuinka Hirone-chan muuttuu ammeessa itkiessään planktoniksi. Niin liikuttavaa, niin samaistuttavaa.
８． Ｆｏｒ Ｔｒａｃｙ Ｈｙｄｅ － ｈｅ（ｒ）ａｒｔ
Teemalevy he(r)art kokoaa yhteen For Tracy Hyden edellisten julkaisujen vähän sinne tänne pomppineen soundin ja sovittaa sen jonkinlaisen kuvitteellisen elokuvan soundtrackin muotoon. Ehkä jo vähän läpi koluttu konsepti, mutta oikein mainiota shoegazea. Ei tässä nyt mitään musamaailmaa mullistavaa olla puuhaamassa, mutta ainakin bändin levy päihittää selvästi skenen arvoituksellisimman ja hypetetyimmän tulokkaan, "shoegaze-idolibändi" Dots Tokyon, jonka aivopieru oli julkaista kuluneen vuoden aikana tismalleen samat biisit kolme eri kertaa. (Dotsin pari päivää sitten julkaistu kokopitkä kannattaa kyllä kuunnella, jos shoegazesta yhtään diggaa!)
９．ＣＨＡＩ － ＰＩＮＫ
Tyttönelikko Chai soittaa tuoreimmalla julkaisullaan enimmäkseen psykedeelisvaikutteista post-punkia ja välillä ihan vaan suoraa rokkia. Tarkat kitarariffit ja bassokuviot tuntuvat olevan jotenkin vielä hiukkasen iskevämpiä, kun niitä soitetaan vaaleanpunaiset haalarit päällä. Tämänkin levyn johtosingleä vaivaa nolo kertosäe, mutta basisti hoitaa kunnialla homman kotiin. Levyltä löytyy kieroutunutta pomppimismusiikkia tasoittamaan myös rauhallisempia ja tavallisemman kuuloisia pop-kappaleita.
１０． アンテナガール － ＋Ａ
Antenna Girl on yksi tämän hetken lupaavimmista japanilaisen elektropopin vokalisteista. Tällä kokoelmalevyllä laulaja esittelee taitojaan eri tuottajien kanssa yhteistyössä tehdyillä raidoilla. Levyltä löytyy mm. skenen lempilapsi Yunomin sekä söpöstelybiiseistään tunnetun Tomgggin tuottamia kappaleita. Kokoelmalla on paljon hyvää tavaraa esimerkiksi edesmenneen BPM15Q:n faneille. Oma veikkaus on, että jo ensi vuonna Antenna Girl feattaa jollain korkeamman profiilin julkaisulla. Nähtäväksi jää!
ｐａｒｈａａｔ ｓｉｎｇｌｅｔ
おとといフライデー － もしやこいつはロマンチックのしっぽ
Ototoy Fridayn kappale on todiste siitä, ettei nyky-Japanin idoliskenessä tarvitse osata laulaa – riittää, kun piipittää jotain ja näyttää söpöltä sekä hieman yllättyneeltä koko ajan. Itse kappale on etevästi tuotettua ja yksinkertaisen hyvää modernia elektropoppia. Etenkin jatkuvasti voimistuvat lauluharmoniat on kirjoitettu taitavasti.
Hiljattain minulle selvisi ryhmän tyttöjen olevan entisiä JAV-tähtiä. Se osaltaan selittää musiikillisten taitojen puutetta, ja toisaalta samalla nostaa ryhmän kiinnostavuutta silmissäni merkittävästi.
ＫＯＴＯ － ことらべりんぐ
Tästä Kotoraveling-singlestä julkaistiin jostain käsittämättömästä syystä varmaan kymmenen eri versioita, eikä niiden B-puolia valitettavasti löydy yhtään mistään. Onneksi sentään menevä, pirteä ja sopivan kahjo pääsingle on helposti kuunneltavissa Youtubessa. Olen popittanut sitä koko syksyn, vaikka kaverit ei yhtään ymmärrä Koton hienoutta.
Ｍｏｎｄｏ Ｇｒｏｓｓｏ － ラビリンス
Mondo Grosson b-luokan superstarojen vierailuja vilisevä levy jätti kokonaisuutena hieman viileäksi, mutta Labyrinth-sinkku on puhdasta timanttia. Hillitty housebiitti kuljettaa Hikari Mitsushiman enkelimäistä laulua soljuvasti eteenpäin yöllisen Hong Kongin maisemissa.
吉澤嘉代子 － 月曜日戦争
Lisää Kayoko Yoshizawaa. Tämä on erään doraman tunnusbiisi. Kahden minuutin täydellinen pop-kappale saa kaipaamaan lisää. Yoshizawan fraseeraus on tällä raidalla erityisen mielenkiintoista ja äänialaa sekä laulutekniikkaa esitellään vakuuttavan oloisesti. Tuotantonsa puolesta raita on lähempänä Yoshizawan vanhempaa, vähemmän orkestraalista materiaalia.
ストロベリー症候群 － メランコリック
Tällä hetkellä CY8ER-ryhmässä vaikuttavan Ichigo Rinahamun nyt jo lopettanut bändi Strawberry Syndrome coveroi videolla vanhaa vocaloid-klassikkoa omalla, vähän kehnolla mutta silti kovin rakastettavalla tavallaan. Bonuspisteitä söpöistä ja pehmeän näköisistä esiintymisasuista sekä pastellinsävyisestä ESTETIIKASTA.
３７７６ － 私のものです！（ＬＩＮＫモード ｖｅｒ．）
Minanaron neloskauden gimmick on esittää samasta biisistä kaksi toisiaan täydentävää versiota kahdella eri lavalla pienen etäisyyden päässä toisistaan. Fanit voivat valita, kumman lavan ääressä musiikkia kuuntelevat vai seisovatko kenties lavojen välissä ja kuuntelevat molempia tyttöjä samaan aikaan. Kotona tätä voisi yrittää mallintaa esimerkiksi kahdella levysoittimella.
Hauska konsepti kaatuu siihen, että kaksi raitaa kerrallaan soitettuna kuulostaa todella sotkuiselta ja että tämän vuoden biisit ovat olleet aika tylsiä (lukuunottamatta upotteen huipputarttuvaa kertosäettä).
ポルカドットスティングレイ － エレクトリック・パブリック
Polkadot Stingrayn ensimmäinen single Electric Public on vuoden parasta j-rokkia, mutta bändin kaikki muut kappaleet ovatkin olleet tähän tykkiin verrattuna suoranaisia rimanalituksia. Kaikki riffit tällä raidalla ovat ihan hullun kovia ja vokalistin laulusuoritus on kaikin puolin kiitettävä.
さよならポニーテール － 放課後てれぽ〜と
Sayonara Ponytailin uusin Yume Miru Wakusei oli edellisten levyjen kuplivaan päiväunimaailmaan verrattuna huomattavasti maanläheisempi ja aikuisemman kuuloinen teos, mutta varsinaisia hittibiisejä ei julkaisulla pääsinglen lisäksi oikeastaan ollut. Sen tyylikästä musiikkivideota voi pyöritellä ympäriinsä täydet 360 astetta. Sitä katsomalla voi päästä tyydyttämään fantasioitaan japanilaisesta lukioelämästä, jota ei koskaan päässyt itse kokemaan.
左右 － ダンス
Sayuu-duon riisutun post-punk levyn ainoa oikeasti hyvä kappale on upotteen Dance. Siinä soitetaan basson lisäksi ilmeisesti jonkinlaista efektipedaalia ja audio-liitäntää. Dance on ihan sairas jami, joka olisi pitänyt ymmärtää pistää poikki kolmen minuutin kohdalla eikä venyttää enää sekuntiakaan pidemmäksi.
ＴＨＩＳ ＩＳ ＮＡＴＳ － らぶちぃ
Käytännössä Lovechy-single julkaistiin viime vuoden puolella, mutta se on ansainnut paikkansa joka vuoden singlelistalla, kappale nyt vaan on yksinkertaisesti niin paras. Vaikka Nats onkin Japanin söpöin räppäri, ei hän ole tämän yhden biisin lisäksi tehnyt mitään edes etäisesti hyvää. Viisivuotiaan pikkutytön larppaaminen toimii ehkä makuuhuoneessa, mutta kuten tänä vuonna julkaistu P.E.E.E.P. osoitti, ei sitä nyt levymuodossa kovin kauaa jaksa kuunnella.
ｋｕｎｎｉａｍａｉｎｉｎｎａｔ ＆ ｋｏｋｅｅｌｌｉｓｅｔ
高田みどり － Ｔｈｒｏｕｇｈ ｔｈｅ Ｌｏｏｋｉｎｇ Ｇｌａｓｓ （ｒｅｉｓｓｕｅ）
We Release Whatever The Fuck We Want Recordsin uudelleenjulkaisu Midori Takadan vuoden 1983 superharvinaisesta vinyylilevystä oli monen j-musadiggarin mielestä vuoden kulttuuriteko. Minimalistisen perkussion mestari Takadan luoma äänimaailma kuulostaa vielä näin vuosikymmentenkin päästä yhä kiehtovalta ja kiinnostavalta.
Vuoden taidemusiikkiedustaja. Alun perin Japanilaisessa taidemuseossa esitetty, putkista koostuvan veistostaideteoksen yhteydessä esitettäväksi tarkoitettu ääniteos koostuu pianosta, rummuista, syntikasta ja itse veistoksen soivista alumiiniputkista. Tunnin mittainen levy on ilmava ja kaunis. Metalliset putket kaikuvat jylhästi museon tyhjillä käytävillä.
Scores asemoi itsensä vahvasti osaksi japanilaisen minimalismin traditiota. Ylläolevan linkin takaa löytyy pätkiä teoksesta ja uteliaille pari esoteeristä kaavakuvaa putkien asettelusta ja niiden musiikillisista ominaisuuksista.
杉林恭雄 － Ｔｈｅ Ｍａｓｋ ｏｆ ｔｈｅ Ｉｍｐｅｒｉａｌ Ｆａｍｉｌｙ
Esoteerisyydestä puheen ollen, tämä listan viimeiseksi jätetty herkkupala oikein huokumalla huokuu mystiikkaa. Tänä vuonna uusintapainoksen saanut kokoelma Yasuo Sugibayashin vuosien 1980-82 tuotantoa yhdistelee japanilaisen kansanmusiikin perinteitä rituaalinomaiseen syntetisaattorimusiikkiin. Sekoitus on varmasti täysin erilaista kuin mitä olet koskaan aikaisemmin kuullut. Lisättäköön tämän levyn yhteyteen nyt vielä jonkinlainen 2deep4u-varoitus.
tykkäsitkö listasta? seuraa mua twitterissä painamalla tosta ↓ :)
